KY United

Men who score!

Opiskelijoiden futsalin SM-kisat 12.-13.4.2008

Ky United suuntasi koleana huhtikuisena lauantaina-aamuna katseensa kohti pohjoista. Talven treenit Viikissä ja harrastesarjan pelit saivat jatkoa Tampereella pelattavissa opiskelijoiden futsalin SM-kisoissa. Turnaus toimi samalla futsalkauden päätöksenä, joten voitto ja scooraaminen mielessä lähdettiin taistelemaan.

tamperepienipieni.JPG

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui edellisvuosina hyvin menestynyt ja futsalin ykkösdivariakin tahkonnut ACE. Peli pelattiin Tamppiareenan hyvällä, mutta Unitedilaisten kunnon ajoituksen kannalta hieman liian suurella kentällä. Hyvästä taistelusta huolimatta ei United päässyt paria ylärimaa lähemmäksi maalintekoa vastustajan käyttäessä maalipaikkansa tehokkaasti hyväkseen. Hyvä ja vauhdikas ottelu päättyi lopulta Unitedin 0-5 tappioon. Kenellekään ei kuitenkaan jäänyt pahaa makua suuhun tästä futsalin oppitunnista, joten katseet suunnattiin jo seuraavaan otteluun.

Iltapäivän koitos pelattiin jopa Viikin hallia pienemmässä Hervannan AMK:n liikuntasalissa, jossa vastaan asettui ennalta tuntematon Forza MiPit. Ottelu oli melkoista vääntöä ja peli liikkui päädystä päätyyn. Puoliajalle siirryttiin 2-2 tilanteessa, jota edelsi Villen sisään pamauttama ansaittu pilkku. Toinen puoliaika ei tarjonnut Unitedin puolelta hienouksia, mutta kamppailun kovuudesta kertoo se, että niin teräksen kova Kontulan kasvatti Stena ja TipSin vesa Sipe joutuivat loukkaantuneina jättämään taistelutantereen hetkellisesti. United taisteli loppuun saakka joka osaalueella, ja maalissa Pantteri jatkoi mahtavia otteita. Loppuvihellyksen kuuluessa taululla olivat Unitedin kannalta harmittavat 6-3 lukemat ja tappio tiesi Unitedille vapaailtaa pelien osalta ja lohkon jumboksi jäämistä.

Tappio oli karvas, ja joukkue oli vaipua synkkyyteen. Tarttuivatpa jotkut jo pulloonkiin heti pukukopissa. Makea lainaten: ”Eiköhän tää kausi ollu sitten tässä”, ja päälle pitkä hörppy Lahtelaista urheilujuomaa. Omenahotellille päästyämme alkoi ilme kuitenkin kirkastua itse kullakin. Hyvää ruokaa ja juomaa oli tarjolla yllin kyllin ja huhuja Unitedin illan tulevasta scooraamisesta liikkui jo käytävillä. Alkuillasta Managerin puhelin soi, ja uutinen oli aamupelin peruuntuminen. Ilmeisesti Helsingin Yliopiston joukkue oli kuullut vastaan asettuvan joukkueen kovista nimistä, ja päätti luopua leikistä. Pelin peruuntumisesta ei ihan kaikille kerrottu, mikä osaltaan pakotti joitakin hillitsemään juhlimista. Illan ohjelmaan kuului myös muun muassa managerin taktiikkapalaveri Omenahotellin nettiyhteyttä hyväksikäyttäen sekä filosofista keskustelua. Kuitenkin lopputulos illasta: Onnekas ilta, mutta maaleja ei taaskaan nähty.

Sunnuntai-iltapäivällä United jatkoi tositoimissa Otaniemeläisistä koottua Sähkön Iskua vastaan. Eroticin Dr. Dickin vielä soidessa useiden pelaajiemme päässä, ei peli saanu parasta mahdollista starttia: Unitedin antoi neljän maalin kaulan heti alkuun. Hieman uupunut United syttyi taistelemaan liian myöhään ja peli päättyi lopulta 5-9 tappioon. Tästä sisuuntuneena United pieksi Helsingin AMK:n lukemin 8-2 viimeisessä pelissä. Pelistä muodostui varsinainen afrikkalainen maali-iloittelu ja kaikille jäi päätöspelistä hyvä maku suuhun.

Turnauksesta jäi käteen 11. sija ja roppakaupalla kullan arvoisia muistoja. Viimeistään tämän reissun aikana ex-manageri Koskinen aka Pantteri aka Dr. Dick nousi todellisten Ky United –legendojen joukkoon. Upeat otteet niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin jäivät varmasti kaikkien mieleen. Ja mikä parasta, mies pystyy myös hillitsemään itsensä ja samalla pitäämään huolen, ettei kaverikaan scooraa. Mahtava reissu ja oivallinen lopetus talven pitkälle futsalkaudelle.

Tiedottaja Larsson

Unitedin tilastot


2 vastausta artikkeliin “Opiskelijoiden futsalin SM-kisat 12.-13.4.2008”

  1. Isompi versio kuvasta löytyy siis tuon linkin takaa. Mutta kerrankin onnistunut kuva, kun allekirjoittanut on poissa.

    Kalajoen kuvissa taitaa sitten taas olla jengillä silmät puoliummessa ja kuolaa valumassa alas suupieltä.

  2. Huomaa AJ:n 31 vuotta, 3 kuukautta ja 5 päivää -ilme. On siinä meillä pappa vailla vertaa!


Jätä vastaus



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute